lauantai 3. toukokuuta 2014

Kurkistus viikonloppuun..

Meillä iski viime sunnuntaina pikku tuhisijoille molemmille korvatulehdus ja sitä ollaan tässä nujerrettu tämän viikon ajan ja samalla hoito tuhisijoille ollaan jouduttu siirtämään tulevan viikon maanantaille, joka kieltämättä jännittää äiti enemmän kuin itse tuhisijoita (onneksi en ole itse niitä viemässä vaan mieheni!).
Siitä vihdoin aletaan päästä voiton puolelle ja tänään käytiin yli kahden tunnin pyöräilyretki ja samalla kaupassa.
Tänään olisi vielä tarkoitus zumbailla kotiohjelman mukana (ja luultavammin isomman tuhisijan kanssa yhdessä, kun on siitä niin innoissaan aina..).
Maanantaina olisi tarkoitus sitten käydäkin töiden jälkeen kuntosalilla juttelemassa jäsenyydestä, sillä tajusin että jos otan sen jäsenyyden minulla ei ole vaihtoehtoa kuin käydä siellä, eikä tekosyyt auta kun on se jo maksettu! =D Ensimmäisellä käynnillä pitää tosin varmaan pyytää kunto-ohjaajan katsoa oikeanlainen treeni ohjelma että saan liikkeet ja tehot juuri niille alueille jotka ovat ne ongelma kohdat (eli naisen perus: sisäreidet, maha, selkä ja kädet..)

Mutta nyt tämän viikonlopun innostuksen aiheeseeni! Mitä liinan alta paljastuukaan..


Kyllä vain! Olen eilen laittanut jotain tulemaan liinan alle ja huomenna tämä on toivottavasti sitten esiteltävissä oleva tuote!
Palaan tähän tuotteeseen siis huomenna paremmin, mutta kerrottakoon että tuote on laktoositon, munaton, hiivaton ja gluteeniton! Niin ja kerrottakoon vielä että tässä on todella paljon ravintokuituja! Sopii laihduttajalle, diabeetikolle, keliaakikolle jne. , auttaa alentamaan kolesterolia sekä edistää vatsan toimintaa!

Nyt olen niin ilkeä että jätän tämän postauksen tähän etten enempää paljasta, paitsi että taisin paljastaa kaiken.. =D No se ei haittaa sillä olen niin innoissani tästä ja samalla tohkeissani että pääsin leipomaan ja samalla voin puhtaalla omalla tunnolla maistella/syödä tätä valmista tuotetta!
Eli huomiseen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti